torstai 11. helmikuuta 2016

Työ ja työteliäisyys

Työllä on merkitystä. Työllä on monta merkitystä. Kaikki lähtee siitä, että työtä pitää olla. Ilman työtä on vaikeaa saavuttaa onnea, tai edes tyytyväisyyttä. Myös toimeentulo vaikeutuu. Identiteetin ja merkityksellisyyden kokemuksen löytymisessä työstä on apua. Työ tuo usein myös sosiaalisia suhteita tullessaan, kuten työkavereita tai asiakkaita.

Työ ei ole pakollista, mutta sen pitäisi olla. Lihakset ovat käyttämistä varten. Niin ovat myös aivot. Työnteossa olisi suotavaa, että edes toista näistä saisi käyttää. Keho rappeutuu ilman liikuntaa, aivot tarvitsevat jumppaa. Muuten ihmiselle käy kuten aitan taakse ajetulle autolle, ruostuu käyttökelvottomaksi.

Työstä voi saada myös elämyksiä. Työstä voi saada onnistumisen tunteita. Työstä voi saada jännitystä. Työstä voi saada monenlaista tyydytystä. Puhutaan työn sisällöstä, jopa intohimosta työtä kohtaa. 'Tehdä työtä, jolla on tarkoitus': mikä jalo pyrkimys.

Työhön liittyy myös työteliäisyys ja sen tuoma tyytyväisyys. Edellisiä tarvitaan jälkimmäisen saavuttamiseksi. Joskus työteliäisyyttä kuvataan sanoilla ahkeruus, uutteruus, sinnikkyys ja viitseliäisyys. Sanakirjan mukaan työteliään vastakohta on laiska. Myös haluton tulee mieleen.

Työteliäisyys on asenne, siinä kuin työ on toimi tai tehtävä. On nimittäin niin, että toimeentulon eteen, ja elämänlaadun kohottamiseksi, pitää saada ponnistella. Vastikkeeton tulo mahdollistaa elämisen mutta ei tee elämästä hyvää. Työteliäs on yrittäjä, vaikka usein ilman yritystä.

Työteliästä työntekijää pidetään aikaansaapana. Työtön työteliäs hakee töitä, vaikka ei saisikaan. Työteliäs auttaa naapurin mummoa tai hakeutuu vapaaehtoistyöhön. Suomalaista järjestökenttää tai joka niemen ja notkelman kattavaa seuratoimintaa ei olisi ilman työteliäitä ihmisiä.

Mikä tässä on sitten ongelma? Ongelma on se, ettei edes työteliäisyys takaa työtä. Ongelma on se, ettei työn puuttuminen tarkoita vain tekemisen tai statuksen puutetta, vaan mielekkään elämisen mahdollisuuden puutetta. Ongelma on se, että riittävä 'epämielekkyys' voi aiheuttaa vielä suurempia ongelmia.

Työteliäs tietää, että mitään ei saa ilmaiseksi. Ei pidä saadaakaan, siksi työteliäs haluaa tehdä työtä.

tiistai 9. helmikuuta 2016

Humanitarium

Tänä vuonna jaetaan taas Millennium-teknologiapalkinto. Se myönnetään innovaatioille paremman elämän puolesta. Palkinnon tavoitteena on nostaa esiin teknologian tutkimusta ja tehdä Suomea tunnetuksi teknologiamaana ja pohjoismaisena hyvinvointivaltiona.

Pohjoiseen hyvinvointivaltioon kuuluu sellaisia toimintoja ja arvoja kuin toimiva demokratia, yhteiskuntarauha ja ilmainen koulutus. Kuten myös tulonsiirrot, tasa-arvo ja terveys. Lisää hienoja suomalaisia keksintöjä luettelee Ilkka Taipale kirjassaan '100 sosiaalista innovaatioita'. Esimerkkeinä jokamiesoikeus, neuvola-järjestelmä ja suomalainen taloyhtiömalli.

Millennium-palkinto on myönnetty mm. World Wide Webin, sinisen ja valkoisen ledin sekä avoimen lähdekoodin kehittäjille. Entä jos tehtäisiin palkinto suomalaiselle keksinnölle? Sellaiselle, joka kuvastaa tätä suomalaista hyvinvointivaltiota? Monipuolisesti paremman elämän puolesta.

Mikä estäisi valtiota kehittämästä 'Humanitarium' -palkintoa, jolla palkittaisiin paras sosiaalinen innovaatio? Siinä, kun Nobel-palkintoja jaetaan esim. kirjallisuuden, fysiikan tai lääketieteen aloilla, 'Humanitarium' -palkitsemisen voisi kohdistaa työttömyyden poistoon, yksinäisyyden vähentämiseen ja koulukiusaamisen kitkemiseen.

Jos ja kun isot yhteiskunnalliset haasteet ovat valtiolle tuskaisen vaikeita ratkaistavia, mukaan voitaisiin houkutella startupit, ajatushautomot ja pelifirmat. Samalla paranisi julkisen ja yksityisen sektorin paljon haikailtu yhteistyö. Jos palkintosumma olisi Millennium-palkinnon luokkaa, se houkuttelisi mukaan todella paljon erilaisia ideoita ja ideoijia.

Mitä jos yhteiskunnan sadoista miljoonista työllisyyden hoitoon kuluvista euroista lohkaisisi miljoonan sille, joka keksii parhaan keinon työllisyyden parantamiseksi? Millaisia keinoja tämä innovoiva kansa keksisikään koulukiusaamisen vähentämiseksi? 

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Me ankarat isät 3

Vaativa ja ärtyisä. Nämä ovat perheeni mukaan kaksi huonointa ominaisuuttani. Muuten huippu, rakastava ja läsnä oleva isä, mutta saisi olla paremmalla tuulella. Ei ole kiva kuulla tällaisia luonnehdintoja itsestään. Eikä liioin myöntää niitä tosiksi. Yleensä muutos lähtee tiedostamisesta. Siis tulta päin. 

Ankaruus käytöksessä voi ilmetä monella tavalla. Fyysinen väkivalta on vastenmielisintä. Jääneekö kauas edellisestä henkinen väkivaltakaan, jota voi olla monenlaista. Ankaruus on myös pelolla kasvattamista, vihaisuutta ja äkkipikaisuutta. Ankaraa vaikutelmaa luo kovat vaatimukset sekä arjen otsarypyt, eli yleinen huonotuulisuus. Tässä kohtaa käsi ylös.

Vaativuuttani olen joskus puolustautunut sillä, että vaadin paljon myös itseltäni. Mutta ei se niin mene, oman kynnyksen nostaminen ei saa vaikuttaa muihin. Mistä vaatimukset ja vaativuus ominaisuutena kumpuaa? Helpointa on ajatella, että läheisilläni on rima liian alhaalla. Vaikeampaa se, että vika on itsessä. Omien tuntemusten lisäksi on kaivettava myös tutkimustietoa. 

  
Kimmo Takasen ’Tunne lukkosi’ –kirjassa kerrotaan vaativuudesta näin: ”Olet vaativa itseäsi kohtaan, vaikka luultavasti itse pidät vaativuuttasi ihan kohtuullisena. Riittämättömyyden, epäonnistumisen, huonommuuden ja häpeän tunteet vaanivat ja iskevät ellet yllä koviin vaatimuksiisi. Ponnistelet välttääksesi näitä ikäviä tunteita ja se aiheuttaa sinulle ahdistusta ja stressiä. Stressi saattaa ilmetä erilaisina fyysisinä oireina - unettomuutena, väsymyksenä, korkeana verenpaineena, vatsahaavana tai paniikkikohtauksina. Sinun on vaikea rentoutua ja vain nauttia elämästä”. 


Suomalaisessa tautiluokituksessa tunnetaan myös diagnoosi vaativalle persoonallisuudelle: "Häiriö, johon saattaa kuulua muun muassa liiallista täydellisyyden tavoittelua, sovinnaisuutta, ylenmääräistä tunnontarkkuutta, huolehtimista ja työkeskeisyyttä tai itsepäisyyttä. Tällainen käytösmalli aiheuttaa henkilökohtaista kärsimystä tai vastoinkäymisiä sosiaalisessa selviytymisessä tai molempia”.

Erilaisia luokituksia, määritelmiä ja diagnooseja ihmismielestä on maailma täynnä. Jokainen meistä löytää itsensä jostain, jos alkaa toden teolla etsiä. Oman ajattelumallin ja käyttäytymisen muuttaminen voi olla helpompaa, jos vaivautuu etsimään tietoa aiheesta. Sieltä voi löytyä syy, mutta diagnoosien taakse ei pidä piiloutua. Ja pitää muistaa, että ihmiset voivat käyttäytyä omituisesti muutenkin, ilman, että kyseessä on mikään häiriö.



Negatiivinen elämänasenne – johtuipa se mistä hyvänsä - on kuin Kharybdis-pyörre: Jos sen vaikutuspiiristä haluaa pois, joutuu uimaan tosissaan. Jos se olisi helppoa, negatiivisuus ei olisi näin määrävässä asemassa Suomessa. Ei siis ihme, että positiivisuus tuntuu niin monesta teennäiseltä nami-nami touhulta. Tyhjännauraminen on Suomessa ehkä pahin tuomio, jonka voi saada. 

Vaativalla ihmiselle rentoutuminen ei ole helppoa. Alkoholilla se voi onnistua, mutta riski ylilyönteihin on olemassa. Jos kunnon känni on ainoa tapa, niin pidemmän päälle ei hyvä heilu. Vaativalle on olemassa myös toinen tapa: vaatia määrän sijaan laatua. Ostaa vaikka vähän parempi sinkkumaltti. Tehdä silloin tällöin muutama siivu. Mitäpä sitä ei paremman isyyden vuoksi tekisi!














perjantai 27. marraskuuta 2015

Me ankarat isät 2

Kun alkaa tunnistaa itsessään ikäviä käyttäytymismalleja, voi jossakin vaiheessa alkaa pohtia syitä. Miksi teen kuten teen? Miksi sanon kuten sanon? Ja vaikka en sanoisikaan mitään ikävää, miksi ajattelen niin? Syitä negatiivisuuteen voi olla monia, esimerkiksi lapsuudessa koetut mallit.

Kun mietin omaa isääni, nousee mieleeni heti pari häntä määrittävää seikkaa: isäni teki paljon töitä, ja oli usein huonolla tuulella. Liittyvätkö toisiinsa? Ei välttämättä, itse olen läsnä lapsilleni kaiken vapaa-aikani, mutta silti - kuulemma - usein huonolla tuulella. No, ehkä isäni tekikin viisaasti, kun keskittyi enemmän töihinsä ;-)

Ärtyisyyteeni pystyn nimeämään suoraan kolme vaikuttavaa tekijää. 1) Väsymys 2) kontorollin tarve ja 3) yksin olemisen puute. Perimään en osaa ottaa suoraan kantaa. Jos oma isäni oli vähän samasta puusta kuin minä olen, onko kyse geeneistä vai opitusta mallista? Ennen kuin selvitän ammattilaisten mielipiteitä, pohdin hieman omia tuntemuksiani.

Väsymys. Olen ollut aina huono nukkuja. Jo teini-iässä valvoin kokonaisia öitä. Silloin väsymys ei vaikuttaut niinkään ihmissuhteisiin kuin yleiseen jaksamiseen, esimerkiksi koulun käyntiin. Nykyään nukun paremmin kuin ennen, mutta en edelleenkään kovin hyvin. Lääkehoitoon en ole turvautunut, olen vain kärsinyt. Ja kärsineet ovat muutkin.

Kontrollointi. Minulla pitää olla langat käsissäni. En pidä yllätyksistä. Suunnitelmien muutoksiin suhtaudun nihkeästi. Pärjäsin ominaisuuden kanssa melko hyvin ennen perheellistymistäni, mutta lapsien kanssa yllättäviä tilanteita riittää. Kontrollin tarve on kuitenkin asia, johon pystyn eniten itse vaikuttamaan. Sitä voi työstää. En ehkä ikinä opi 'tarttumaan hetkeen', mutta olen ehkä onnistunut löysäämään 'vannetta pääni ympärillä'.

Oma aika. Ihmisiä voidaan jakaa monella tapaa, mm. ekstoihin ja introihin. Ekstrovertit voimaantuvat muiden ihmisten seurasta, introvertit yksin olemisesta. Olen intro-ihmisiä. Kaipaan, tarvitsen yksin olemisen hetkiä. Lapsiperheissä ei tule juurikaan paikkoja olla yksin. Toki olen itse kohtani valinnut ja erittäin tyytyväinen tilanteeseeni, mutta välillä stressaa.

Yksinkertaistaen, introvertti jaksaa arjessa hyvin, kunhan saa ladata akkujaan yksinäisyydessä. Se on viisihenkisessä perheessä melko vaikeaa. Joskus menee viikkojakin, ettei ole hetken rauhaa. Tämän vuoksi monet miehet tarvitsevat oman paikan. Ehkä siksi auto on monelle miehelle tärkeä. Se voi olla ainoa paikka, jossa saa olla hetken yksin.





maanantai 23. marraskuuta 2015

Me ankarat isät


Lapsiperheissä törmätään usein tilanteeseen, jossa lapset väittävät - ja uskovat - muissa perheissä asioiden olevan paremmin, tai ainakin kivemmin. Kaverit saavat pelata enemmän, herkutella useammin, valvoa myöhempään eivätkä kavereiden vanhemmat ole niin tiukkoja kuin omat vanhemmat. Vanhempien vedättäminen lienee ihan kehityspsykologian mukaista käyttäytymistä.

Keskustelut lastemme kavereiden vanhempien kanssa osoittavat kasvatusmetodiemme olevan yllättävänkin yhtenäisiä, vaikka perheissä eroja onkin. Haluamme lapsillemme hyvää ja onnellista tulevaisuutta, mutta antaako arkemme siihen eväät? Minua itseäni ohjaa suunnitelmallisuus. Ja mitä siitä seuraa, kun asiat eivät mene, niin kuin olin suunnitellut? Stressikäyttäytymistä!

Akilleen kantapääni isänä on varsin suomalainen: Olen ongelmakeskeinen kasvattaja. Miksi keskityn asioihin, jotka eivät 'mene putkeen'? Vaikka ympärilläni on tapahtunut enemmän onnistumisia. Ainakin siksi, että aina voi tehdä paremmin. Moittiminen on helpompaa kuin kiittäminen. Vikojen etsiminen helpompaa kuin hyvien puolien. Helpompaa, sekö vanhemmuutta eniten määrittää?

Lastenpsykiatrian professori Eeva Arosen mukaan Suomessa on ollut vallalla negatiivinen kasvatusmalli, vaikka positiivisella palautteella ja aktiivisella yhdessäololla päästäisiin hyviin lopputuloksiin. Arosen mukaan varsinkin haasteellinen lapsi saattaa vetää aikuisen negatiiviseen vuorovaikutuskehään. Tähän kun vielä lisätään työt, harrastukset ja muut arjen askareet, niin soppa on valmis.

Moittimisen kulttuuri voi johtaa jopa mielenterveydellisiin ongelmiin. 'Parhaissakin' tapauksissa negaatiokierteeseen, jolla pidetään yllä itsetuntovajetta. Tosin, sitäkin mieltä ollaan, että suomalaisten huono itsetunto on myytti. Kyse olisikin vähättelyn kulttuurista. Nuori kansakunta ei ole vielä noussut voimiensa tuntoon, vaikka aihetta olisi ollutkin. Yhtä kaikki, lopputulema taitaa olla sama.

Onnellisuusprofessori Markku Ojanen on taustoittanut pelkojamme: 'Aiheeton kehuminen edistää itsekeskeisyyttä ja epärealistista omien taitojen arviointia'. Niinpä. Mikäs sen pahempaa, kuin luulla itsestään liikoja. Parempi lannistaa yritys ja into jo alkumetreillä, ettei tarvitse myöhemmin hävetä. Pessimisti ei pety, kasvattajanakaan.

Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, mitä itse kukin muistaa omasta lapsuudestaan? Yleensä vanhempien, varsinkin isän kommentit lapsensa edesottamuksista. Haastaapa meitä sitten lapsi tai vain arki, pitää yrittää muistaa Vau.fi -sivuston Petra Lehdon tiivistys: 'Sinun arkesi on lapsesi lapsuus'. Tästä voisi johtaa ajatuksen: Jos lapsieni lapsuus on hyvä, niin on myös minun arkeni.

torstai 1. tammikuuta 2015

Sopeudu tai kuole

Uudelleenkoulutus ja alanvaihto. Lisäkoulutus ja tehtävien uudelleen organisointi. Asennemuutos ja sopeutuminen. Siinä työvoimaviranomaisten mutta myös kanssakulkijoiden neuvoja tämän päivän työmarkkinoille. Eikä pelkästään työhön, vaan myös muuhun elämään. 'Et ehkä voi vaikuttaa asioiden tilaan, mutta voit vaikuttaa siihen, miten asioihin suhtaudut'. 'Pärjääminen on loppujen lopuksi sinusta itsestäsi kiinni'.

Tulevaisuuden tutkija Olli Hietanen on verrannut nykyistä maailman muutosvauhtia mustan surman jälkeiseen aikaan. Eurooppa rakentui silloinkin uudelleen: ei vanhaa korjaten vaan uutta luoden. Nyt sairauden tilalla on kehitys: netti, sosiaalinen media, robotiikka ja automatisaatio. Kun vanha teollisuus pikkuhiljaa kuolee, häviää töitä, ennen kaikkea perinteisiä töitä. Tietoyhteiskunta ei ehkä tapa kuten rutto, mutta jakaa ihmisiä ja syrjäyttää.



''Sopeudu tai kuole' on karu mutta osuva slogan tälle ajalle. Toki muutosvauhtia on ennenkin riittänyt, mutta koskaan maailma ei ole muuttunut niin nopeasti kuin nyt. Vaaditussa vauhdissa eivät kaikki pysy. Yhteiskuntarauhan ja hyvinvoinnin kannalta olisi kuitenkin tärkeää, että mahdollisimman moni ihminen pysyisi kehityksessä mukana. Tai, ei ainakaan vastustaisi 'luonnollista kehitystä'.

Luulen, että sanaan ' muutosvastarinta' sisältyy käsiteongelma. Osa ymmärtää urputtajien vastustavan muutosta yleensäkin. Mutta eikö vastustaminen korreloi myös yksilön pettymistä yhteiskuntaan? Jokainen meistä on aikansa tuote. Perusoletuksena on, että meidän pitäsi riittää ja kelvata. On aivan ymmärrettävää vastustaa kehitystä, joka johtaa mitätöintiin ja merkityksettömyyteen. Jokainen haluaa olla joku. 


Se, että tietty osa kansasta omaa geenimutaation, jonka avulla sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen, voi olla tietysti hyvästä. Mutta yltiöpäinen heittäytyminen voi johtaa myös ikävään lopputulokseen. Tai ainakin se voi johtaa siihen, että pieni pioneerien etujoukko näyttää suurille massoille tietä tulevaisuuteen. Ja koska on tunnettua, ettei kehitystä voi pysäyttää, voimme vain toivoa, että valittu suunta on oikea.


Mutta kun työtön metallimies tai kahta duunia painava, silti köyhyysrajan alla elävä siistijä, surkuttelee epävarmaa kohtaloaan, toivon, ettei häntä kiirehditä tuomitsemaan kehityksen jarruna. Tällaisia me olemme. Jokainen on joku: geeniperimän, odotusten ja sattumien summa. Voi olla, ettei se enää riitä, mutta olemme eläneen hyvässä uskossa, että se riittäisi. Aikaa aikaa kutakin, sanoi pässi kun päätä kloonattiin.


Sisu ja uteliaisuus. Armo ja kiitollisuus, siinä tulevalle. Hyvää uutta vuotta 2015. Yritetään tulla juttuun toistemme kanssa, myös tulevaisuudessa. 

lauantai 27. joulukuuta 2014

Lahjaralli peruttu

Tänä jouluna se onnistui - lahjamäärän radikaali vähentäminen. On tullut tuskailua asian kanssa pitkään. Vuosi vuodelta pukin säkkimäärät ovat vain kasvaneet. Samaa tahtia on kasvanut ahdistukseni: Mihin näitä kaikkia leluja ja tavaroita tarvitaan? Kuka pystyy syömään kassikaupalla marmeladia, suklaata ja juustoa? Onko veronpalautusten ainoa kohde ostettu kiitollisuus?

Näitä kulutushysterian vastaisia mielipiteitä löytyy uutisista ja netin keskustelupalstoilta. Joku on tympääntynyt kasvaviin tavaramääriin, toinen rahan hupenemiseen, moni molempiin. Mutta päätöstä lahjarallin lopettamisesta ei tehdä yksin. Vasta kun vaimoni yhtyi huoleeni, tyrehtyi leluvirta. Yksi näkökulma siihen, kuka  perheissä pitää yllä tavarastatuksen tuomaa sosiaalista asemaa. Tai ylipäätään valtaa.

Tänä jouluna pukki ei tarvinnut tonttujen kantoapua, lahjat mahtuivat muutamaan kassiin. Osanottajia kuusijuhlassamme oli kymmenen henkilöä, joista kolme lapsia. Varsinkin lasten reaktioita odotettiin, kun paketeista ei löytynyt konsoleita, ei pelejä, ei ainoatakaan lelua. Jos jotain pelkäsin, pelkäsin turhaan. Kirjat, taskulamput, vaatteet ja muutamat urheiluvälineet otettiin vastaan totutulla riemulla. 

Olen yrittänyt kyseenalaistaa myös jouluruokaperinteitä. Jokaisella lienee jokin ruokalaji, joista ei niin välitä. Hankalaksi neuvottelun tekee se, että kaikkien inhokit ja suosikit menevät ristiin. Ruokalajit eivät ole siis meilläkään vähentyneet. Lanttulaatikkoa ja rosollia on edelleen tarjolla. Toisaalta, jos ruoat tulevat kuitenkin syödyiksi, onko asialla niin suurta merkitystä?

Uutiset vahvistavat mutua. Ruokaa ostetaan entiseen malliin, mutta halvempaa. Myös lahjatavaroissa suositaan halvempaa, lisäksi lahjoja ostetaan entistä vähemmän. Ekonomistit kertoivat jo hyvissä ajoin ennen joulua, että joulukauppa tulee pienenemään, toista vuotta peräkkäin. Joku ennusti jo vuoden päähän, joulukaupan supistuminen tulee jatkumaan. Kaupan notkahdusta ei pelasta edes omissa talousvaikeuksissaan tuskailevat venäläisturistit. 

Yksilöiden syyllistäminen - tai jokaisen henkilökohtaisen panostuksen merkityksen korostaminen - yhteiskunnan talouskasvun säilyttämiseksi, tuntuu myös vähentyneen. Vähän samoin, kuin monissa ympäristökysymyksissä: valinnoillasi on merkitystä, mutta niillä ei pelasteta maailmaa. Yritysten rooli on ratkaisevampi, niin ympäristönsuojelullisissa kuin taloudellisissa kysymyksissä. 

Voi olla, että elämme omassa kuplassamme, mitä tulee järkiperäisempään kuluttamiseen. Voi myös olla, että ilmiö on laajempikin. Ainakin aineettomista lahjoista mieluusti mediassa kerrotaan. Joulumieltä hankitaan ostamalla vuohi tai koulupuku Afrikkaan. Tavaran korvaa siivouspalvelu tai lastenhoitoapu. Facebookissa leviää kierrätysrinki, joissa lapset vievät käyttämättömät lelunsa vähävaraisten perheiden lapsille. Vapaaehtoistyö vetää väkeä todella hyvin.

Tutkimukset toisensa perään todistavat, etteivät tavarat tuo meille onnea. Suomi elääkin yhä enemmän palveluista. Tavarakrapulaa helpottaa vielä se, että avainlippu voi löytyä myös palvelusta. Voihan kulutuksen järkeistämisestä jäädä säästöön myös jokunen euro. Vakauttahan meillä jo on, toivottavasti kohta myös vaurautta sen verran, että voisimme jakaa toisillemme sitä kaikkein parasta: aikaa.