sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Lapsityövoimaa

Pidettiin perheneuvottelu aiheesta kotityöt. Aloite tuli tällä kertaa lasten puolelta: "Mitä sellaisia kotitöitä on olemassa, joista voisi saada palkkaa"? Toki olimme itsekin asiaa pohtineet, koululaistemme valmiudet ovat selvästi isommat kuin meidän vaatimuksemme. Sitä paitsi, lasten kasvaessa kotihommat ehkä muuttuvat mutta eivät vähene.

Tiedän perheitä, joissa lapsilta ei vaadita juuri mitään. Sitten on tasa-arvosia tapauksia, joissa kaikki yritetään hoitaa yhdessä tuumin. Onpa sellaisiakin, joissa kaikki kotityöt on hinnoiteltu. Onkohan tällaisten perheiden lapset tulevaisuudessa palveluyhteiskunnan ydinkäyttäjiä: kotityöt hoidetaan ostopalveluina?

Oma periaatteemme lienee yleismaailmallinen: normihommista ei makseta. Astianpesukoneen tyhjennys ja täyttö, roskien vienti, oman huoneen siivous ja imurointi, maidon hakeminen lähikaupasta, ruoan laittoon osallistuminen... kaikkiin näihin töihin on kaikilla perheenjäsenillä velvollisuus osallistua.

Mutta koska emme maksa lapsillemme viikkorahaa, ja käteisen käyttöäkin pitäisi kai opetella, niin jostakin päätimme maksaa. Lopulta palkallisiin kotihommiin päätyi kolme eri työtä: 1) Saunan ja kylpyhuoneen pesu, 2) nurmikon leikkuu ja 3) lumityöt. Lisäksi kaikki erilliset hommat, kuten puusavotta tai aidan maalaus voidaan tarvittaessa laskea korvausperusteiseksi toiminnaksi.

Olemme vaimoni kanssa saaneet kohtuulliset valmiudet kotoa. Muistan hyvin, etteivät kotityöt olleet aina herkkua, monet riidat niistä vanhempien kanssa käytiin. Tärkeitä muistoja, niiden avulla kestää paremmin omien lasten kiukuttelun samasta aiheesta. Toki toivon myös oman kiitollisuuteni periytyvän.

Juuri nyt ei lastemme käteisvarannot paljoa kartu. Lunta ei riitä luotavaksi, eikä nurmikkoakaan ihan vielä leikattavaksi. Sen sijaan on todettava, ettei kukaan sauno niin puhtaassa saunassa kuin me - parhaina päivinä kahdesti puunatussa.

3 kommenttia:

  1. Kannattaa 'myydä' tekeminen lapsille siten, että kysyy vaikkapa heiltä itseltää haluatteko osata tulevaisuudessa pitää huolta omasta kodistanne? Haluatteko oppia tämän kaiken? Jos, niin nyt on aika opetella :) Ja hyvä aika oppia. Hienosti olette homman hoitaneet minusta, että lapset otetaan mukaan kaikkeen tekemiseen.

    Tuossa profiilissa mainitsemastasi 'aikapula ja riittämättömyyden tunne' -asiasta sen verran, että itselläni asiaan on auttanut se, kun olen tajunnut, että aina ei arjen elämässä ole kyse siitä, että tekisi jotain vielä enemmän tai toisella tavalla, vaan joskus myös yksinkertaisesti siitä, että lakkaa tekemästä niitä asioita, jotka ovat hyödyttömiä tai ei niin tärkeitä. Eli tarkasteleekin asiaa ja elämäänsä niin, että mitä asioita tekemättä jättämälläkin on aivan hyvä olla. Silloin tulee: tilaa. Ainakin hiukkasen lisää. Ettei ahtaisi arkea täyteen kaikkea, mitä moninaisempaa, vaan kääntääkin katseensa joissain kohtaa juuri toiseen suuntaan!

    VastaaPoista
  2. Yksi hauska 'leikki', jota lasten kanssa voi kokeilla aamiais- tai ruokapöydässä, on se, että aletaan miettiä kuinka monta ihmistä ruokapöydän ääressä istuisikaan, jos siinä istuisivat kaikki ne ihmiset, joiden kautta pöydässä oleva ruoka on kulkenut? Maito, juusto, leipä, voi.. Eli kukahan on omistanut sen lehmän, josta tämä maito/juusto on tullut, kuka on suunnitellut maitopurkin, jossa on tuollainen hauska kuva.. Kuka on hakenut maidon karjatilalta meijeriin ja suunnitellut mitä juuri tästä maidosta tehdään.. Minkähänlainen traktori on kyntänyt sen maan, jossa tämän leivän vilja on kasvanut, kuka lienee kylvänyt viljan ja korjannut sadon..? Kuka mahtaa olla istuttanut sen omenapuun, jossa tämä omena on kasvanut? Ja niin edelleen, ja niin edelleen.

    Tällaisen miettiminen on hauskaa, ja lapset ovat varsin kekseliäitä yleensä myös! (ja taitaa piillä pieni eettisyyden/vastuullisuudenkin siemen tässä "leikissä" ;-) Aika suuri ruokapöytä meillä kullakin tarvitsee olla, kun näin sen ajattelemme! :) Monta monituista ihmistä istuu tavallaan siinä ympärillä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi. 'Ketkä kaikki ruokailuusi ovat vaikuttaneet' -leikki kuulostaa kokeilemisen arvoiselta. Ja sen verran haastavalta, että sopii myös meille aikuisille!

    VastaaPoista