tiistai 30. lokakuuta 2012

Täyskuu(ko)

Nyt tiistai-iltana täällä Etelä-Suomessa on komea täyskuu. Hajanaiset pilvet lisäävät ilmiön näyttävyyttä. En yhtään ihmettele, että entisaikain tähtitieteilijät luulivat kuun tummien alueiden olevan meriä, niin selvästi ne erottuivat. Taas tuntui siltä miltä viime aikoina on usein tuntunut - halusin kuvata näkemäni.
Hyvänkään puhelimen kamera ei tahdo tavoittaa täyskuun taikaa. Kuvan suttuisuudesta suivaantuneena koetin ensimmäistä kertaa kuvamuokkausta. Muutamalla valotuksen, terävyyden ja värikylläisyyden muutoksella jälki muuttui tämän näköiseksi. Ei siis mitään tekemistä todellisuuden mutta leikin kanssa kumminkin.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

10 kirjaa, 5 henkeä

Helsingin kirjamessut on meidän vuotuinen must-tapahtumamme, sinne on päästävä tuli mitä tuli. On sinne päästykin: kolme kertaa olemme olleet siellä vaunujen kanssa, parina vuonna olen messuillut työn merkeissä, loput keikat olemme tehneet vaimoni kanssa kahden.

Tänä vuonna fiilistä parantivat isompi messualue ja sitä kautta leveämmät käytävät. Ensimmäistä kertaa messuilla tuntui jopa väljältä. Ensimmäistä kertaa pääsimme paikalle perjantai-iltana. Sen sijaan lastenvahdin mahdollistama  punkkufiilistely ei tainnut olla ihan ensimmäinen kerta.

Ainoa miinus reissulle on vanha tuttu, aikapula. Yhden illan yleissilmäys jää hajanaiseksi, kirjailijahaastattelut kuuntelematta ja täsmähankinnat löytämättä. Mikä ei tietenkään tarkoita, että messuilta ei jäisi mitään käteen.  Kolmessakin tunnissa ennättää aistia hyvin tunnelmaa, ja vinguttaa myös korttia.

Omaan kassiini päätyi Hilary Mantelin loistavan Susipalatsin palkittu jatko-osa Syytettyjen sali, sekä Pablo Tussetin Sian nimeen. Vaimo panosti Mummoon, DeLilloon ja muuhun filosofiaan. Lapsista isoimmat saivat avaruusaiheista kamaa, nuorimmaisen toive kaivurikirjasta toteutui. Yllättävän maltillista menoa.


torstai 25. lokakuuta 2012

Valohoitoa

Olen harmitellut muutama vuosi sitten rakennetun talomme vaatimatonta valosuunnittelua. Jotenkin sen kaiken kiireen keskellä ei tullut tarpeeksi keskityttyä asiaan. Kattoon sinänsä tuli riittävä määrä valorasioita, ja seiniin kytkimiä, mutta jotakin jäi silti uupumaan.

Harmittelu loppui tällä viikolla. Ensimmäisenä hankimme keittiön yläkaappien päälle asennettavat led-rimat. Koska kaappien yläreunassa kulkee koristelista, valo heijastuu sieltä kattoon. Epäsuora valo, kaukosäätimestä valittavine väreineen, teki sen verran suuren vaikutuksen, että homma ei jäänyt siihen.

Olohuoneesta vanhat plafondit eteiseen ja lasten huoneeseen. Tilalle olkkariin vain yksi valaisin, neljäosainen halogeenispotti, jonka lasisessa kantalevystä löytyvät samat ledit kuin keittiöstä. Eteisen päävaloksi samanlainen, mutta vähän pienempänä. Ja kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan: myös kirjastoon tuli uusi kattovalo ja olohuoneeseen lukulamppu.

Uudistuksen idea on tietenkin valotehon kasvattaminen, nyt sitä on ensimmäistä kertaa meillä riittävästi. Varsinainen juju on kuitenkin huoneiden yleisvaikutelman muuttuminen: eteisen, olohuoneen ja keittiön kattoon kohdistuva valo luo aivan erilaisen tunnelman kuin katosta alaspäin suuntautuva valo.

Epäsuora valaistus toimii paremmin myös yleisvalona, jota tarvittaessa voi tukea kohdevaloin ja kynttilöin. Muutaman työtunnin ja osan veronpalautuksista se maksoi, mutta lopputulokseen voi olla tyytyväinen. Lapset lienevät kaikkein iloisimpia, suunnitteilla on jos jonkinlaista Halloween-juhlaa teemaan sopivine värivaloineen. Että ei kun pöö.


keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kutsumaton vieras

Olen odotellut pimeän vuodenajan aiheuttamaa väsymystä tulevaksi jo jonkin aikaa. Tuntuu siltä, että tämä epämiellyttävä ja vakituinen vieras on nyt ovella. Joitakin päiviä olen ollut tavallistakin uupuneempi.

Kaamosmasennus on outo juttu. Alkusyksy on vuoden parasta aikaa. Pimeistä mutta lämpimistä illoista tulee jotenkin eksoottinen olo, etelä-eurooppalainen vähintään. Sitten, muutamassa viikossa, käyskennellään murheen laaksossa.

Outoutta lisää se, että oireet voimistuvat vanhemmiten, tiedostamisesta huolimatta. Tänä syksynä olen onnistunut valmistautumaan tulevaan. Kalanmaksaöljyä, d-vitamiinia ja unikoulua. Ja jos voimat riittävät niin kuntoilua ja terveellisempää suuhunpantavaa.

Tulokset selviävät vasta kevättalvella. Itsearviontia tarkempaa palautetta tulee kanssaihmisiltä. Varsinkin perheenjäsenet ovat tässä ratkaisevassa asemassa. Mikä on miehen kondis, katse harittaa ja koko ajan valittaa? Onko isi okei vai ei?

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Harjakaiset

Perjantai-iltana vietettiin naapurissa harjannostajaisia. Rakennuttajien ja rakentajien lisäksi paikalla oli pääsuunnittelija ja naapureita. Tarjoiluissa ei ollut valittamista: 8 tuntia haudutettu hernesoppa on maineensa veroinen eväs. Ekstrana voileipäpöytä ja lukuisat juomavaihtoehdot.

Ilta oli miellyttävän musiikkipitoinen. Yksittäisiä lauluesityksiä, klassista kitarointia, haitarin soittoa ja yhteislaulua. Kokemuksen rikkautta nosti monipuolisuuden lisäksi esitysten monitasoisuus. On kai aika tavallista, että alkuillan esitykset ovat taidokkaampia, loppuillan enemmänkin... tunteikkaampia.

Alkuillasta messissä oli myös lapsia, mukana jopa kaksi nolla-vuotiasta. Harjakaiskulttuurin siirtäminen tuleville sukupolville kuullostaa mukavalta, mutta pitäisikö se kuitenkin siirtää tarjoiluineen: lautasellinen hernekeittoa, kaksi voileipää ja myös juomat perinteen mukaan: lapsille limut ja aikuisille kaksi olutta max.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Marja

Vielä tämän tunnelman haluan jakaa. Valkoiset marjat ja lakastuva, kostea lehvistö, surumielinen mutta silti toiveikas.


Valo

Olen muutenkin tekniikka myönteinen ihminen, mutta erityisesti pidän puhelimien kehityksestä. Ennen Galaxy S III:a en juuri valokuvia napsinut. Nyt tuntuu, että ympäristö on pelkkiä värejä, tiloja ja valoja, jotka pitää vangita.


Kukinto

Koko ajan silmä poimii ympäristöstä upeita värejä ja hienoja yksityiskohtia. Tämäkin naapurin puu on kuulemma joka syksy yhtä kaunis, minä huomasin sen vasta.


torstai 18. lokakuuta 2012

Memento

Menin vaihteeksi autolla töihin. Vilkaisin kelloa tyhjällä tiellä, 5.44. Kun katsoin kelloa heti uudestaan, se oli 5.47. Kellon vilkaisujen välillä tuntui olevan sekuntteja. Omituinen tunne kun filmistä katoaa pätkä, vaikka lyhytkin. Missä olin? Mitä ajattelin? Mahdoinko viihtyä?

Asioiden ja yksityiskohtien unohtelun laitan väsymyksen ja rikkonaisten öiden piikkiin. Pienten lasten vanhemmilla esiintyvää hajamielisyyttä ja keskittymiskyvyn puutetta en pahemmin diggaile, mutta mielen harhailu on eri juttu. Sitä paitsi ajatusten vapaus kuullostaa niin ylevältä.

Töissä on yritettävä pitää katse pallossa, yleensä siinä onnistuu, mutta ei aina. Kaikilla on kokemuksia siitä, ettei keskustelukumppani oikeasti kuuntele. Lapset osaavat vähän liiankin hyvin tämän taidon, jotkut aikuisetkin. Se tietysti voi johtua yhtä hyvin väsymyksestä kuin kiinnostuksen puutteesta.

Ajan ja paikan häviämistä tapahtuu ehkä helpoiten silloin, kun keskittyy johonkin mielekkääseen. Kirjat, leffat ja viinakset ovat tutuimpia toiseen todellisuuteen kutsujia. Ajatusten harhailua homma ei kuitenkaan ole, koska kyse on tarkoitushakuisesta toiminnasta. Sitä paitsi silloin kyllä muistaa missä oli ja kenen kanssa. Tai, no.

Tällä kertaa olosuhteet tukevat liikenneturvallisuutta: käytän pääsääntöisesti julkisia. Unohdan itseni paljon mieluummin bussiin kuin auton rattiin.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Lisää tekemistä

Hektisessä elämänvaiheessa retoriikka ja terminologia voivat vääntyä vänkään suuntaan. Esimerkkinä "vanhempainneuvoston" kokouksemme torstaisin, jossa katsomme ja suunnittelemme tulevaa viikonloppua. Tällä kertaa puolisoni kertoi pe-la-su menoja olevan joitain. Itsekin pidin listaa vain vähän poikkeavana.

Näin se meni. Vanhimmalla lapsella oli kahdet synttärit. Keskimmäisellä yhdet synttärit ja lahjaksi saatu Tropicario-reissu. Yksi naapurin muksuista oli meillä päivähoidossa nelisen tuntia. Lisänä koko perheen vierailu isomummon nimipäiville. Mummo kun on siinä iässä, että kaikki merkkipäivät vietetään ja niihin osallistutaan.

Suhtautumistavassamme alkaa näkyä lasten vaikutus. Joskus ennen olisin pitänyt menoamme naurettavan hektisenä. Nyt en jaksa vastustaa kehitystä. Viikonlopun tilanne tuntui meistä aikuisista melko normaalilta. Varsinkin kun lapset ennättivät valittaa monessa välissä, ettei ole mitään tekemistä.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Järkeä vai ei?

Avautui oman ajan ja itsensä toteuttamisen paikka, puolisolle tuli iltamenoa. Normaalisti tällaisina iltoina valitsen kitaran, kirjan ja leffan väliltä, vähän fiiliksestä riippuen. Nyt tekisi mieli nyykähtää lasten kanssa samaan aikaan.

Virkistävillä drinkseillä voisi pysyä silmät vähän aikaa auki, mutta leffaillalle voi tulla hintaa. Jos en nuku väsymystäni pois, se siirtyy ensi viikolle. Siitä on vaikea selvitä. Valvomisessa ei ole siis mitään järkeä, juuri siksi taidan sen valita.

Ilman järkeä ja järjestelmällisyyttä on vaikeaa pyörittää Perhe Oy:tä. Järki on mukana kaikessa: ruoassa, asumisessa, harrastuksissa, lomissa, koko arjessa. Siksi se välillä väsyttää. Siksi se pitää välillä unohtaa. Siksi drinkkigrogi. Nyt. Sori.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Punaista ja keltaista

Siitä on monta vuotta, kun olen osannut viimeksi nauttia ruskasta. Asuinalue on pysynyt samana jo kymmenisen vuotta. Kun syksykin tietääkseni on tullut joka vuosi, herää kysymys, mikä on muuttunut?

Mikäli evoluutiobiologeja on uskominen niin ihminen ei muutu, korkeintaan hänen ajatuksensa tai suhtautumistapansa asioihin. Mitä eroa edellisillä on ihmisen itsensä muuttumiseen, en sitten tiedä.

Nyt tekisi mieleni selittää tilannetta kahdella muuttujalla: julkisen liikenteen käytöllä ja lasten kasvamisella. Ympäristöä tarkkailee bussin ikkunasta eri tavalla kuin ratin takaa. Lapset ovat taas parhaita oppaita johdattelemaan meidät aikuiset takaisin luonnon ihmeiden pariin.


maanantai 8. lokakuuta 2012

Syksyn syy ja ansio

Niin alkavat olla ulkokalusteet ja kesäpelit pinossa, muovimopot ja polkupyörät rivissä, työkalut ja pihalelut ojennuksessa. Viikonlopun siivoustöitä siivittivät upeat syyskelit sekä varastoinnin helppous: lasitettu terassi on toki toimiva kesän jatke, mutta talvisin sen käyttö kesäkamojen varastona on ehdoton.

Paikkoja talviteloille laittaessa tulee jotenkin hyvä mieli. Vaikka talven tulo ei muuten nappaa, järjestelytyöt valmistavat selvästi tulevaan. Vähän niin kuin antaisi itselleen luvan käpertyä omaan koloonsa, omiin ajatuksiinsa, talviunia vastaavaan henkiseen horrokseen.

En varsinaisesti inhoa talvea mutta en fanitakkaan. Ongelmalliseksi suhteemme tekee lumen mutta myös lapsien määrä. Kolmen lapsen varustuksesta, motivoinnista ja ulkoilun tuntimääristä huolehtiminen vaatii talvisin melkoista aktiivisuutta. Lumitöitäkin on viime vuosina riittänyt.

Kun kesän aktiviteetit on siivottu pois ja ulkona metri lunta, kotoilua on helpompi harrastaa. Takkapuut ovat seinustalla siistissä pinossa, kynttilävarastot täydentyvät pikkuhiljaa ja lämmitettävän talvisiiderin etsintä hyvässä vauhdissa. Ajatukset harhailevat vielä varsin romanttisilla poluilla.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Antero iski

Viime viikon sairasti nuorimmainen, nyt ovat keskimmäisen suu, kädet ja jalat pilkuilla. Luulin, että kyseinen tauti olisi joskus läpikäyty. Sen verran monta vuotta on tullut sumussa kuljettua, että muistin väärin. Entero-rokko.

Eihän tauti paha ole, mutta järjestelyjä se vaatii. Tässä kohtaa varhaisista aamuvuoroista on hyötyä, minun lopetellessa vaimo vasta aloittelee työpäiväänsä. Yleensä jaamme kotipäivystykset vaimon kanssa puoliksi, nyt hoitoapuna on ollut myös toinen mummoista.

Sairasta lasta pidetään kotona senkin vuoksi, ettei hän tartuttaisi muita. Käytännössä monen sairauden itämisaika on niin pitkä, että tarttuttaminen tapahtuu sen aikana. Niinpä 'terveiset' kiertävät tiiviissä lapsiryhmässä tehokkaasti. Mitä pienemmästä on kyse, sitä varmemmin onni potkaisee.

Edellistä taustaa vasten ymmärrän hitusen päiväkotien kantaa, jossa vähänkin nuhainen tai väsynyt lapsi pitäisi pitää kotona. Mutta vain hitusen. Kolmen pienen vanhemmalla työstä poissaoloja tulee ihan riitämiin. Jos jokaista räkätautia tai tautiepäilyä pitäisi viettää kotona, voisitte pitää kansantaloutenne.

Uusin potilaamme lienee tyytyväinen ylimääräisistä vapaapäivistä. Nuorin kyselee, että pääsisikö jo tarhaan, joko se antero meni?