maanantai 26. marraskuuta 2012

Pieni joulutoive

Sairastaminen käy työstä: vatsatauti, entero-rokko, perusflunssa ja nyt vesirokko. Siinä nuorimmaisemme saavutukset ensimmäiseltä tarhasyksyltä tähän saakka. Ja jokaisen taudin johdosta viikko pois tarhasta, joskus pitempäänkin.

Päivähoidon alkutaipaleella tautikierre taitaa olla yleistä, mutta jotenkin se oli meiltä taas unohtunut. Onneksi jokainen tarhatuliainen ei tartu isompiin lapsiimme, he ovat omat kannuksensa tällä rintamalla jo hankkineet. Jokainen tauti ei siis tartu, mutta joku nyt kumminkin.

Vanhimmalla vesirokko jo oli, tällä hetkellä kuumeesta ja pilkuista kärsii kaksi nuorempaa. Pikkulapsiperheissä rutiinit helpottavat eloa merkittävästi. Näin rikkinäisessä arjessa rutiineista ei ole tietoakaan. Sairaan lapsen kanssa kun ei pääse edes kauppaan, saati sitten viemään tai noutamaan sisarusta.

Sisällä oleminen, kavereiden puuttuminen ja yleinen kyllästyminen alkaa näkyä lapsissa, mutta varmasti myös meissä vanhemmissa. Joululomaa voi näemmä odottaa hartaudella vaikka ei uskonnollista väriä tunnustaisikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti