perjantai 4. tammikuuta 2013

Kasattava kaappi

Valintaprosessin jälkeistä tavaroiden roudausta - ensin autoon, sitten kotiin. Pakettien aukaisua ja pahvien tunkemista kierrätysastiaan. Osien luettelointia ja järjestelyä, työkalujen ja taustamusiikin haeskelua. Suunnittelua, sovittamista ja usein tunteja kestävää askartelua. Sitä on huonekalujen ostaminen tänä päivänä.

Saatan kuulua vähemmistöön, mutta pidän itse koottavista tuotteista. Toki tykkäämisen asteeseen vaikuttaa palapelin laatu. Huonot pakkaukset, toisiinsa sopimattomat palikat tai puutuvat ruuvit syövät ketä tahansa, mutta yleensä laatuongelmista pääsee, kun ei osta ihan halvinta.

Tietysti reklamaatiokynnys on sitä herkemmässä, mitä kalliimmasta tuotteesta on kysymys. Kun työn alla on edullinen tuoli, poraan mielummin puuttuvat reiät itse. Huomaan jopa saavani tyydytystä siitä, että pystyn kasamaan tuotteen sen viosta huolimatta. "Juuri sitähän ne sutta tekevät toivovatkin", kuuluu kuittaus.

Ehkä on niin, että kaltaisteni nikkarien toiminta edesauttaa huonon laadun ylläpitämistä, tiedä häntä. Mutta on minulla puolustuskin: kuinka monesta perheestä löytyy vielä autotalli, jossa halukkaat voisivat näitä 'tee se itse' -taipumuksiaan harjoittaa? Jos ei ole tallia, on nikkaroitava sisällä.

Minulle porien, sahojen ja vasaroiden maailma edustaa osittain kadonnutta aikaa. Autotallit ovat ehkä väistymässä mutta onneksi on vielä komeroita, joissa säilyttää työkaluja. Ja nyt kun päästiin asiaan, niin meilläkin on yksi kaapisto lisää. Tosin tällä kertaa ei työkaluille, vaan lastenvaatteille. Niitä on nyt työkaluja enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti