Ikkunasta vilkaistuna mikään ei paljastanut, että lauantaina 23.3. vietettiin tunnin mittaista, valotonta WWF:n Earth Hour -tapahtumaa. Takapihalta avautuva näkymä iltauutisten aikaan oli tavanomainen, ehkä noin joka viides ikkuna näytti pimeältä.
Hyvien, tai hyviltä kuullostavien ideoiden myyminen on tietysti helpompaa kuin epäilyttävien. Ei siis ihme, että valoja sammutettiin 150 maassa. Mukaan oli lupautunut lukuisia kaupunkeja, joiden merkkirakennukset pimennettiin tuen ilmaisuksi ilmastotapahtumalle.
Median käsittelyssä moni pienempikin teemapäivä voi saada tuntuvasti julkisuutta. Saattaa käydä jopa niin, että joku aihetta käsitellyt toimittaja pettyy, kun kanssaihmiset eivät ole hokanneet tuen merkittävyyttä, saati tarkoitusperien pyhyyttä. Melkoista piittaamattomuutta!
Maanantaina kuulin, että Suomessa tapahtumaan oli etukäteen luvannut osallistua parikymmentä tuhatta ihmistä. Luku tuntuu pieneltä, mutta onko se? Tapahtumakalentereita selaamalla huomaa, että jokainen päivä teemapäivä. Yleensä teemoja osuu samalle päivälle useampikin. Monesti hyviä.
Onko siis ihme, että lauantaina valot paloivat useimmissa ikkunoissa? Ihmisten valveutuneisuudesta ja teemojen tärkeydestä huolimatta meidän on pakko tehdä valintoja. Maailmanparantamisen ohessa pitää elääkin, vaikka se joskus tehdään julkisuudessa eettisesti arveluttavaksi.
Me vaihdoimme sähkövalot kynttilöihin lauantaina jo varttia ennen tapahtuman alkua. Hämäryys osoittautui niin tunnelmalliseksi, ettemme raaskineet sytyttää valoja koko iltana. WWF:n tapahtuma toimii, koska se onnistuu yhdistämään kaksi asiaa, tärkeän ympäristöviestin ja pikkuisen poikkeavan arjen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti