tiistai 11. helmikuuta 2014

Jotakin on muuttumassa

Negatiivisuus on meillä verissä, sanotaan. Historian saatossa meitä ovat koetelleet sodat, sorrot ja nälänhädät. Vaikka hätämme on hävinnyt, tai ainakin merkittävästi vähentynyt, samat negaatiot tuntuvat hallitsevan tietoisuuttamme. Maailmakuvaamme muokkaavat viestimet ovat keskittyneet monenlaisten inhimillisten ja taloudellisten uhkakuvien esittämiseen.

Osa negatiivisuudestamme perustuu evoluutioon: historian saatossa luonnonvalinta on suosinut pessimistejä. Liian optimistiset yksilöt ovat päätyneet petojen suihin, kuten psykoterapeutti Arto Pietikäinen on käyttäytymistämme selittänyt. 'Pessimisti ei pety' on edelleen paljon käytetty slogan.

Sananvapauden nimissä oman mielipiteen lausuminen on luvallista, monesti jopa suotavaa, mutta tarvitseeko sen lähtökohtaisesti olla negatiivista? Valittaminen on myös yhteisöllinen kokemus. Meillä on tarve kuulua joukkoon. Samanmielisyys on yksi hyväksynnän hakemisen muoto. Sitä paitsi moittimalla muita, on voinut ylentää itsensä

Moittiminen on helpompaa kuin kehuminen. Epäkohtia on helpompaa löytää kuin asioiden ja ihmisten hyviä puolia. 'Ei' on helpompi sanoa kuin 'kyllä'. Epäily on helpompaa kuin luottamus. 'Minä' on helpompi sanoa kuin 'me'. Unohtaminen on helpompaa kuin muistaminen. Välinpitämättömyys on helpompaa kuin välittäminen. Vai onko sittenkään?

Viime aikoina ilmassa on ollut myös toisenlaisia signaaleja. Positiivisempi ilmapiiri on vallannut alaa. Kannustus ja kehu eivät ole enää niin harvinaisia kuin aikaisemmin. Miten se vanha viisaus menikään? "Emme ehkä voi vaikuttaa itse asioihin, mutta voimme vaikuttaa siihen, miten asioihin suhtaudumme". Joko käyskentely murheenlaaksossa alkaa riittää?

Useampikin päättäjä ja vaikuttaja on ottanut kantaa positiivisemman ajattelun puolesta. Heitä tuskin voi kiittää aiheen keksimisestä, mutta hyvästä vainusta kuitenkin. Ehkä olemme kansakuntana saavuttamassa sen iän, että omanarvontuntomme kestää myös kaverin kehaisun. Ehkä suomalaisella hyvinvoinnilla on jo sen verran mittaa, että se alkaa vaikuttamaan suhtautumistapaamme. Ja onko syillä niin väliä, pääasia, että jotakin on muuttumassa.

3 kommenttia:

  1. Monesti tapaamme ajatella mitä meille on tapahtunut tänään. Ja käymme ajatuksissamme ja muistoissamme läpi mitä meille tapahtui viime vuoden - tai jopa vuosikymmenenkin - aikana. Mutta harvoin tulee ajatelleeksi, että me itse myös tapahdumme maailmalle joka päivä.

    Miten sinä tapahduit ympäristöllesi tänään? Miten sinä tapahduit ympäröivälle yhteisöllesi viime vuoden aikana?

    Se muuttaakin perspektiiviä aika mielenkiintoisella tavalla (olen ottanut asiakseni yrittää harjoitella tätä.. :-)

    Ja kun alkaakin miettiä "maailmalta saamisen" ohella mitä minä itse tulen tuoneeksi maailmaan omilla ominaisuuksillani ja osaamisellani (omituisuuksillani myös ;) niin yhtäkkiä paljon enemmän onkin omissa käsissä. Paljon enemmän, kuin vain se 'mitä minulle tapahtuu'. Minä voin tapahtua haluamallani tavalla ympäristölleni ja läheisilleni - joka päivä. Vapaus tuntuu huimalta, kun sen näin ajattelee! Ei enää pelkkää reagointia, vaan vastaamista siihen, minkälaisella lusikalla haluan itse tätä elämää hämmentää. Ja mitä mausteita heittää sekaan.

    Hyvä blogipostaus oli tuo, kiitos siitä. Olen samaa mieltä, että jotakin on muuttumassa. Parempaan. Peiliinkatsominen on aina hankalampaa kuin kritisointi, mutta kyllä me senkin opimme! Tasapaino näiden kahden välille, niin hyvä tulee.

    Kaunista kevättalvea.

    VastaaPoista
  2. Nykyinen nettimaailma mahdollistaa sen, että jokainen saattaa ilmaista mielipiteensä kynnyksettömämmin. Ja näinhän sitten tapahtuukin, oikein urakalla :) Ehkä se on jotakin patoutunutta sisälläpitoa. Hieman opettelua vaatii se, ettei aina sano sitä mikä ensimmäisenä mieleen tulee. Maistelisi ja tutkailisi tilannetta ensin, ja sitten vasta sanoisi, jos katsoo siitä olevan jotakin hyötyä hyvään suuntaan.

    Moni ihminen toden totta katsoo "oikeudekseen" olla vihainen tai osoittaa vihaisuuttaan. Mutta sehän on sama, kuin katsoisi oikeudekseen sairastaa flunssaa. Koska: itseään se vain haittaa. (jos kohta aivastaessa tai yskiessä ympäristö saa pärskeet..). Mutta vihaisuus haittaa eniten vain ihmistä itseään. Siksi on kummaa, että ihmiset tämänkin logiikan tajuten jatkavat vihaisena oloa.. onko se oikeastaan masokismia?

    VastaaPoista
  3. "Miten sinä tapahduit ympäristöllesi tänään? Miten sinä tapahduit ympäröivälle yhteisöllesi viime vuoden aikana?" Hyvin sanottu!

    Minulla on ollut paljon töitä edellisen asenteen kanssa. Jonkinsortin käännekohdaksi luen erään terapeutin esittämän kysymyksen: "Millaisen kiitospuheen haluaisit kuulla 20 vuoden kuluttua puolisosi suusta? Kiitos huonotuulisuudestasi ja vittuilustasi? Vai kiitos kannustuksestasi ja tuestasi?

    Teki vaikutuksen, laittoi pohtimaan, ja sillä matkalla tässä nyt ollaan!

    VastaaPoista