perjantai 27. marraskuuta 2015

Me ankarat isät 2

Kun alkaa tunnistaa itsessään ikäviä käyttäytymismalleja, voi jossakin vaiheessa alkaa pohtia syitä. Miksi teen kuten teen? Miksi sanon kuten sanon? Ja vaikka en sanoisikaan mitään ikävää, miksi ajattelen niin? Syitä negatiivisuuteen voi olla monia, esimerkiksi lapsuudessa koetut mallit.

Kun mietin omaa isääni, nousee mieleeni heti pari häntä määrittävää seikkaa: isäni teki paljon töitä, ja oli usein huonolla tuulella. Liittyvätkö toisiinsa? Ei välttämättä, itse olen läsnä lapsilleni kaiken vapaa-aikani, mutta silti - kuulemma - usein huonolla tuulella. No, ehkä isäni tekikin viisaasti, kun keskittyi enemmän töihinsä ;-)

Ärtyisyyteeni pystyn nimeämään suoraan kolme vaikuttavaa tekijää. 1) Väsymys 2) kontorollin tarve ja 3) yksin olemisen puute. Perimään en osaa ottaa suoraan kantaa. Jos oma isäni oli vähän samasta puusta kuin minä olen, onko kyse geeneistä vai opitusta mallista? Ennen kuin selvitän ammattilaisten mielipiteitä, pohdin hieman omia tuntemuksiani.

Väsymys. Olen ollut aina huono nukkuja. Jo teini-iässä valvoin kokonaisia öitä. Silloin väsymys ei vaikuttaut niinkään ihmissuhteisiin kuin yleiseen jaksamiseen, esimerkiksi koulun käyntiin. Nykyään nukun paremmin kuin ennen, mutta en edelleenkään kovin hyvin. Lääkehoitoon en ole turvautunut, olen vain kärsinyt. Ja kärsineet ovat muutkin.

Kontrollointi. Minulla pitää olla langat käsissäni. En pidä yllätyksistä. Suunnitelmien muutoksiin suhtaudun nihkeästi. Pärjäsin ominaisuuden kanssa melko hyvin ennen perheellistymistäni, mutta lapsien kanssa yllättäviä tilanteita riittää. Kontrollin tarve on kuitenkin asia, johon pystyn eniten itse vaikuttamaan. Sitä voi työstää. En ehkä ikinä opi 'tarttumaan hetkeen', mutta olen ehkä onnistunut löysäämään 'vannetta pääni ympärillä'.

Oma aika. Ihmisiä voidaan jakaa monella tapaa, mm. ekstoihin ja introihin. Ekstrovertit voimaantuvat muiden ihmisten seurasta, introvertit yksin olemisesta. Olen intro-ihmisiä. Kaipaan, tarvitsen yksin olemisen hetkiä. Lapsiperheissä ei tule juurikaan paikkoja olla yksin. Toki olen itse kohtani valinnut ja erittäin tyytyväinen tilanteeseeni, mutta välillä stressaa.

Yksinkertaistaen, introvertti jaksaa arjessa hyvin, kunhan saa ladata akkujaan yksinäisyydessä. Se on viisihenkisessä perheessä melko vaikeaa. Joskus menee viikkojakin, ettei ole hetken rauhaa. Tämän vuoksi monet miehet tarvitsevat oman paikan. Ehkä siksi auto on monelle miehelle tärkeä. Se voi olla ainoa paikka, jossa saa olla hetken yksin.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti