lauantai 31. joulukuuta 2016

Epäkorrekti katsaus nykypolitiikkaan

Minulla ei ole niin kutsuttua poliittista kantaa, vaikka työssäni kuulen usein olevani jonkin ideologian puolella. Parhaimmillaan olen saanut samasta ohjelmasta palautetta: ‘senkin kommari’ ja ‘täysi porvari’. Tähän saakka olen käyttänyt äänioikeuttani ahkerasti, mutta en kovin uskollisesti. Vaaliasiantuntijat puhuvat liikkuvista äänestäjistä, itse puhun mieluummin valinnan mahdottomuudesta.

Monet asiantuntijat - muutkin kuin luontoihmiset - ovat huolissaan ylikulutuksestamme. Esimerkki: käytämme luonnonvaroja enemmän kuin ne uusiutuvat. WWF:n arvion mukaan nykyisellä kulutuksella tarvittaisiin 1,6 maapalloa kattamaan globaali luonnonvarojen tarve kestävästi. Toki näitä tietoja voi epäillä, mutta kannattaa myös miettiä, miksi varoittelijat valehtelisivat? Mitä he hyötyvät siitä, että ovat huolissaan ekosysteemin säilymisestä?



Kriitikoiden motiiveja on helpompi kyseenalaistaa. Raha ja valta haluaa säilyttää nykyisen asiaintilan. Muutokset saattaisivat johtaa omaisuuden uudelleen jakoon. Ei kannata ihmetellä, miksi elinkelpoisten eksoplaneettojen etsintä käy kiivaana; meillä on siihen sekä teknologiset edellytykset sekä kohta myös käytännön pakko. Toki olemme myös uteliasta lajia, mutta on karua ajatella, että ihminen etsii mieluummin uuden planeetan asuttavakseen, kuin yrittää ratkaista oman planeettamme ongelmia.

Samat asiantuntijat, jotka ovat huolissaan maapallon kestävyydestä, sanovat, että kulutuksen vähentäminen olisi paras, halvin ja nopein keino turvata tulevaisuutemme. Tähän sisältyy ainakin kaksi ongelmaa: varakkaimmat eivät siihen suostu ja köyhimmillä ei ole mistä vähentää. YK:n mukaan köyhien suhteellinen osuus on kuitenkin viime vuosina vähentynyt, mikä on inhimillisesti tarkastellen hienoa, mutta kulutusta se ei vähennä.

Yksi vaihtoehto olisi vähemmän ihmisiä. Sitä sodat, taudit ja luonnonkatastrofit toki tekevät, mutta kestävätkö ihmisarvon ja elämän kunnioittamisen ihanteet tällaista kenenkään toivoa? Eivät kestä. Ja jos penttilinkolat puhuvat ylikansoituksen vaaroista, mitä he silloin kohtaavat. Halveksuntaa ja vihamielisyyttä?

Niinpä meille on jäänyt nykyinen vaihtoehto, jota noudatetaan - tai suoritetaan - ymmärtääkseni muissakin kuin markkinatalouteen perustuvissa maissa: korkeaa ja paljon ympäristöä kuluttavaa elintasoa suodaan tarpeeksi pienelle väestömäärälle. Ja me todellakin kulutamme ja tuhlaamme, mutta suhteellisen pieni määrämme pitää tuhot siedettävinä.

Viimeinen vaihtoehto kuulostaa samaan aikaan sekä epäreilulta että järkevältä, näin maapallon kantokyky säilyy. Ehkä jopa siihen saakka, että uusi koti löytyy. Mutta hyväksyisimmekö paremmin nykymenon, jos se perusteltaisiin reilusti ekosysteemin säilyttämisellä? On kuitenkin pienempi paha päättää ihmisten epätasa-arvoisesta kohtelusta kuin ihmiselämästä.

Nykyisillä kulutustottumuksilla ja nykyisellä talousjärjestelmällä epätasa-arvosta ja omaisuuden epätasaisesta jakautumisesta tuskin päästään. Tällä tavalla ajatellen on melkolailla sama, mitkä puolueet ovat vallassa. Niin kauan kun politiikkaa tehdään talouden ehdoilla, on vaikea uskoa, että asiat muuttuisivat. Maapallo ei tarvitse ihmistä, ihminen tarvitsee maapalloa. Onnea meille asuinkelpoisen planeetan etsimiseen.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Valoa pimeään

Yleensä kategoriat sucks, ja määrittelyt pakenevat kohdettaan, mutta muutama jakotapa ihmisten välillä herättää minussa lokeroijan: Toinen on vähän tunnetumpi 'ekstrovertti-introvertti' -jaottelu. Toinen jakotapa ihmisten välillä on vähemmän käytetty, mutta itselleni tutumpi: energiaa antavat ihmiset ja energiaa vievät ihmiset.

Työssä eron huomaa, fiiliksellä on lopputulokseen vaikutusta siinä missä sisällölläkin. Kanssaihmisen voimia verottavaan jengiin sijoittaisin ainakin negatiivisesti ihmisiin ja asioihin suhtautuvat tyypit ja elämäntapavalittajat, mutta myös egoilijat ja erinäiset päälle päsmärit.

Energiasyöpön ihmisen kanssa vietetyn ajan jälkeen olo on epämääräisen tyytymätön. Jotkut kuvailevat oloaan sanoin 'kuin happi loppuisi'. Hyvä mieli on poissa, ja tilalla - tapauksesta riippuen - lievä harmitus tai vähän suurempi ärtymys.

Päinvastaiset ihmiset voimaannuttavat muita. Energiaa ympärilleen säteilevät ovat kynttilöitä, jotka valaisevat hämärää ja vetävät puoleensa. Jotkut voivat loistaa kuin majakat: Käy kanssani. Täällä on turvasatama. Täällä sinut hyväksytään sellaisena kuin olet.



Samalla kun ihailen energiaa ympärilleen säteileviä ihmisiä, myös heitä ihmettelen. Eivätkö he lue uutisia? Eivätkö he ahdistu peloista ja vääryyksistä, joilla todellisuutemme on vuorattu? Eivätkö he välitä? Vai välittävätkö he tavalla, jota emme aina ymmärrä?

Jako energiaa antaviin ja energiaa vieviin ihmisiin ei katso ikää eikä sukupuolta. Ei ammattia, koulutusta eikä ideologiaa. Mistä hyvää jakavien ihmisten läsnäolo kumpuaa? Mikä heidän valonsa sytyttää. Onko hehku synnynnäistä vai opittua? Jos se on opittua, kuka viestikapulan heille välittää?

Ainakin heitä yhdistävät oikeat valinnat. He ovat valinneet toivottomuuden sijaan toivon. Valittamisen sijaan tekemisen. Kaunan sijaan anteeksiannon. Ylpeyden sijaan nöyryyden. Ja aika usein, puhumisen sijaan kuuntelemisen. Ja lopulta, kylmyyden sijaan lämmön, joka auttaa meitä muita jaksamaan.