sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Nuoruuden musahaaste

Somessa kiertää jos jonkinlaisia haasteita. En ole niihin tarttunut, ovat tuntuneet minusta yksinkertaisesti epäkiinnostavilta. Sitten sain Facessa Nuoruuden musahaasteen. Sattui olemaan nk. vapaapäivä. Muutama biisi ja artisti nousivat nopeasti mieleen, osaa joutui kelaamaan vähän pidempään. Huomasin, että musiikilliset muistot liittyvät aina johonkin aikaan, paikkaan tai henkilöön. Musahaasteesta muodostui matka, joka palautti mieleeni kauan sitten unohtuneita asioita. En ole minkään tason musiikin tietäjä tai tuntija, mutta siitä ei olekaan kyse. Kyse on teiniajan myllerryksistä, tunnekuohuista, joita joko rauhoitettiin tai vahvistettiin musiikin voimalla. Jos olisin kirjannut havaintoja aikanaan, lopputulos olisi ollut varmasti eri. Mutta muutama kymmenen vuotta jälkikäteen tuntui tältä:

Nuoruuden musahaaste 1/7. Vaikka tulee pienesti itsekin musisoitua, en ole koskaan ollut mikään kummoinen musadiggari. Olen mennyt virran mukana, kuunnellut mitä milloinkin, mitä muutkin. Kun musiikinkuuntelusta puuttuu sille tärkeä fanitusmomentti, tuloksena on meitä, 'liikkuvia äänestäjiä'. Mutta löytyy historiastani muutama artisti tai albumi, jotka ovat silloiseen herkkyystilaan uponneet. Ensimmäisen pysähtymisen musiikin äärelle muistan, kun olin vähän toisella kymmenellä ja kotiimme ilmestyi jostain c-kasetti Hectorock I. Ekaa kertaa keskityin laulujen aiheisiin ja sanoituksiin. Se oli samalla minulle ensimmäinen lyriikan oppitunti. Albumilta nousi monta radiohittiä, kuten 'Ake, Make, Pera ja mä', 'Jäävalssi' etc. mutta 'Sarjakuva-rock' oli ehkä se biisi, joka toimi itselläni initaatioriittinä teineyteen.

Nuoruuden musahaaste 2/7. Joku Beatles ja Elvis olivat kuulemma olemmassa, kotonamme soi iskelmä ja harmoniikkamusiikki. Siksikin on merkillistä, että meiltä löytyi Hectorin lisäksi Jerry Lee Lewiksen c-kasetti, sekä jonkin sortin hittikimara. Jerry Leen albumin nimeä en muista, mutta hän teki tutuksi paljon niitä biisejä, joita tulin myöhemmin muilta artisteilta kuuntelemaan. Pidän edelleen paljon pianosta, etenkin flyygelistä, lasken sen Lewiksen ansioksi. Toisen kasetin ylivoimainen voimabiisi oli Mungo Jerryn In the summertime. Kappale yhdistyy mielessäni perheen Lada 1200 kombilla kesäisin tehtyihin auto- ja telttaretkiin. Kerran otimme saksalaisen liftarin kyytiin matkalla pohjoiseen. Emme halunneet kuljettaa häntä koko matkaa, joten jätimme kaverin levikkeelle, perustellen, että jäämme siihen yöksi. Niinpä pääsimme jatkamaan matkaa vasta, kun kaveri sai uuden kyydin. Siihen meni tunteja, mutta sehän oli In the summertime.

Nuoruuden musahaaste 3/7. 1970-luku läheni loppuaan. Vaikka keskiluokkaan pyrkivässä perheessämme ei taistolaislauluja soitettu, teini rekisteröi yhteiskunnallisen huudon ja mekastuksen. Nykyään pystyn kuuntelemaan Kaisa Korhosta ja Agit-Prop'ia, hymyssä suin. Musiikissa tilaa valtasi uusi aalto. Muistan Maukka perusjätkän, taisi olla metsuri. Pelle Miljoona oli kai TVH:n hommissa, ainakin tienpidollisista aiheista lauloi. Jotkut intoilivat Eppu Normaalista, Kollaa kestää:stä ja Ratsiasta, minä en oikein. Joskin muistan pitäneeni Ratisian rintanappia takissa (sisäpuolella) erään tytön vuoksi. Tuomari Nurmio ja Hassisen kone uivat tietoisuuteeni vähän myöhemmin. Ulkomaan elävistä Police kuullosti melodisen ankealta. Vaikuttavimmaksi biisiksi tuolta ajalta nostan Pelle Miljoonan (Tumppi Varosen laulaman) Tahdon rakastella sinua. En niinkään tyylisuunnan tai sävellyksen hienouden, vaan aiheen ajankohtaisuuden vuoksi. Eipä silloin paljon muuta mietitty.

Nuoruuden musahaaste 4/7. Elvis kuoli 1977. Pidin kyllä kuninkaan musasta, mutta ihmettelin muutamien kavereideni tunteenpurkauksia. Kotiimmekin ilmestyi Elviksen Love Songs -kokoelma. Kaveripiirissä kuunneltiin Elviksen lisäksi mm. Gene Vincentiä, Eddie Cochrania ja Roy Orbisonia. Osa porukasta liputti uuden aallon puolesta. Vuonna 1980 voitin Sokoksen arvonnassa lahjakortin. Olin taipumassa kaverin painostukseen ostaa lahjakortilla Elvistä, mutta sitten tärähti: Levyraadissa soitettiin minulle entuudestaan tuntemattoman Matchboxin Rockabilly Rebel. Hentoinen uusi aalto siirtyi nopeasti marginaaliin, rockabillyn ilo tempaisi mukaansa. Ostin Matchboxin kasetin, joka kuunneltiin kaveriporukassa lähes puhki. Rockabilly rebel oli kai toinen biisi, jonka opettelin soittamaan. Ensimmäinen oli Eaglesin Hotel California, joka on kestänyt aikaa paremmin (toim.huom). Teddy and the Tigersia ja Crazy Cavania käytiin katsomassa oikein paikan päällä. Spittarit jalkaan, tukka tötterölle ja mopedin selkään. Tyttöystävät vaihtuivat tiuhaan, saattoi johtua myös bensan hajusta.


Nuoruuden musahaaste 5/7. Kaveripiiri alkoi laajeta. Jos moni ajelehtikin virran mukana musamaun suhteen, niin Timo Wallius ei, hän oli musiikin hevijuuseri, sananmukaisesti. Timo tutustutti minut raskaampaan kamaan: AC/DC, Judas Priest, Aerosmith, Uriah Heep etc. Hommassa auttoivat erityisesti nämä kaksi: Rainbow: I Surrender ja Deep Purple: Smoke On The Water. Timon kanssa kävin ekoilla festareilla, Kuusrockissa, oliko vuosi 1980. Siellä taisi esiintyä Iron Maiden. Yksi bändi juuttui mieleeni kaikkein vahvimmin: Dire Straits. Toisaalta Knopflerin kitarointi kiehtoi mutta honotus ahdisti. Ostin lp-levynkin, jonka kohta vaihdoin kaverin (Jarmo Markkanen?) kanssa toiseen, vieläkin kaduttaa. Kipuiluni loppui Brothers in Arms -albumiin ja Money For Nothing -biisiin (Stingin taustat!), jota ihailen lähes Freddie Mercuryn Bohemian Rhapsodyn verran. Josta lisää myöhemmin.

Nuoruuden musahaaste 6/7. 1980 -luvun alussa oli taas aika häkeltyä: Radiossa alkoi soida yhä enemmän musiikkilaji, joka kuullosti samaan aikaa sekä etäisesti tutulta että kiehtovasti uudelta. Kyseessä oli tietenkin R&B-pumppu Earth, Wind & Fire ja heidän albuminsa Raise! Tuttuus johtui disco-elementistä, sillä olihan - tähän saakka mainitsematta jäänyt - Boney M ja Nightflight to Venus ensimmäinen c-kasetti, jonka itselleni ostin. Tätä huudatettiin surutta värivalojen ja bassojen tahdissa ystäväni Ari Johnsson’in kellaridiscossa 1970 –luvun lopulla. Näin ollen aikansa hittibiisi Let's Groove upposi hedelmälliseen maaperään. Sikälikin muisto on mieluinen, että soul-, funk- ja R&B -tyylinen musiikki palasi elämääni parinkymmenen vuoden päästä uudestaan, nyt - toivottavasti - pysyvästi. Mutta se on kokonaan toinen tarina, ja toisen haasteen paikka.

Nuoruuden musahaaste 7/7. Maku laajeni (ehkä) ja tietoisuus kasvoi (iso ehkä). Kotimaisista Hector ja Juice soivat edelleen, myös Leevi and the Leavings alkoi kiinnostella. U2 kuulosti joka kerta paremmalta. U2 ja Edu Kettunen ovat vaikuttaneet ehkä eniten omaan soittoharrastukseeni, mutta vasta vähän myöhemmin. Eniten kuuntelin kuitenkin Queenia. We Will Rock You ja We Are the Champions olivat meillä soitossa urheilujengin pukukopeissa ja kentänlaidalla. (Kuten myös Mr. Misterin Kyrie, mutta sen kesto jäi lyhyemmäksi). Bohemian Rhapsodyä tuskin pystyn liikaa kehumaan, mutta Queen -diggarin minusta tekivät albumit The Game ja The Works. Biiseistä tietysti Radio Ga Ga, mutta minulle one and only oli – on edelleen - I Want to Break Free



sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Arjen tulevaisuus

Olen pohtinut viime aikoina tulevaisuutta. Siihen on monta syytä: työ, lapset ja ehkä vähän myös maailmanparannuskärpäsen purema. Ajattelen usein, ettei mikään ole tärkeämpää kuin tulevaisuus. Paitsi tietysti nykyisyys, jolla joko parannamme tai heikennämme tulevaisuuttamme. Tämän päivän päätökset ja valinnat ovat huomispäivän rakennuspalikoita.

Minulle tulevaisuuden ajatteleminen antaa toivoa ja lohtua. Kun mietin erilaisia tulevaisuuden skenaarioita, näen enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Toki siinä mielikuvitustakin tarvitaan, kun miettii meidän ihmisten pöllöpäisyytä. Vaikka ahneus ja itsekkyys eivät ehkä koskaan katoa, silti uskon, että altruismi ja kaardinaalihyveet pitävät lajimme pinnalla. Se on uskoa ihmiskuntaa kohtaan.

Lohtu liittyy taas eskapismiin. Ajatukset voi tarkoituksella suunnata muualle, välillä ne karkailevat itsekseen. Todellisuuden pakoiluun löydän nopeasti ainakin kolme syytä, arjen haastavuus, hyväosaisuus ja mielenlaatu. Itse ajattelen olevani yhdistelmä edellisistä. Vaimoni suorastaan ihailee kykyäni tarttua kirjaan kesken ankaran siivouksen. Luonnollisesti itse ajattelen mieluummin olevani luova kuin laiska.

Pidän myös tieteisfiktiosta. Scifissä on usein kyse siitä, miten tiede ja teknologia vaikuttavat ihmisten arkeen tulevaisuudessa. Osa science fictionista suuntautuu dystopiohin, joissa ihmiskunnan rippeet taistelevat olemassaolonsa puolesta. On olemassa myös nk. pehmämpää scifiä, jossa tärkeässä roolissa ovat politiikka, psykologia ja sosiologia. Millaisia yhteiskuntia me mahdamme rakentaa?

Kun ajattelen tulevaisuutta, en siis ajattele robotteja ja avaruusaluksia vaan arkeamme ja elinympäristöämme. Teknologia on tärkeässä roolissa tulevaisuudessa, mutta ihmisen arjelle alisteisena. Kiinnostavaa on nimenomaan se, miten teknologia vaikuttaa työn tekemiseen, liikkumiseen ja asumiseen.

Erityisen kiehtovaa on pohtia, millainen on tulevaisuuden koti. Professori Sirkka Heinonen Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta on sanonut, että asunnosta tulee arjen näyttämö, joka sekä ilmentää asujansa identiteettiä että jopa ennakoi tämän mielentiloja ja tarpeita. Kuullostaa suoranaiselta kehoitukselta: funsitpa tätä, sinä luova laiskuri! Ja olen funtsinut. Tammikuun lopussa siirrytään tuumasta toimeen, jonka nimi on Arjen tulevaisuus.