keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Lasten urheilusta 1

Miten vakavasti urheillaan?

Meillä on kolme lasta. Tällä hetkellä yksi heistä liikkuu, toinen kokeilee urheilua ja kolmas urheilee tavoitteellisesti. Koen tärkeäksi liikunnallisen elämäntavan opettamisen eteenpäin, tästä lisää myöhemmin. Kolmen lapseni erilaiset motivaatiot ovat johdattaneet ajatuksiani joukkueurheiluun ja pallopeleissä käytettäviin tasoryhmiin.

Liikuntaa harrastavan lapsen kohdalla vanhempien tärkein tehtävä on lapsen motivointi liikkumaan. Urheilua harrastavan lapsen kohdalla motivoinnin rinnalle nousee harrastukseen sitoutuminen. Kuljeta, kannusta ja kustanna on tuttu toimintaohje monelle vanhemmalle.

Tavoitteellista kilpaurheilua harjoitteleva lapsi tai nuori tarvitsee  enää vähän motivaatiota ulkopuolelta, sillä hän motivoituu treenaamisesta ja kilpailemisesta.  Kilpaurheilijan arjessa alkavat näkyä yhä enemmän elämäntavat ja valinnat. Tällä tasolla opetellaan jo elämistä urheilun ehdoilla.

Joissakin palloilulajissa on valittavana erilaisia tasoja, harrastuksen tavoitteellisuuden ja oman motivaation mukaan. Hyvä näin, sillä myös lapsissa ja heidän toimintatavoissaan on eroja. Haastajatason peliryhmissä pääpaino on ehdottomasti liikkunnan ilossa. Tällöin ei ole niin vakavaa, jos joku pelaajista jättää treenin väliin. Aina ei huvita, ja se on ihan hyvä niin.

Kilpajoukkueessa säännöt ovat jo erilaiset. Kilpajoukkueessakin pelaamisen pitää olla hauskaa, mutta mukaan tulee myös voittamisen tavoite. Ilman voiton tavoittelua ei ole kilpailua, se on pelailua. Kilpailu tarkoittaa myös sitä, että pelaajat osaavat ottaa huomioon itsensä lisäksi joukkueen edun. Treeneistä ei olla poissa huvin vuoksi, läsnäolon ja osallistumisen velvoite kasvaa.

Jossakin vaiheessa kilpajoukkueesta erkanee vielä yksi linja, edustustaso. Jo pelkkä nimikin sen kertoo, edarissa ollaan edustamassa, totta kai itseään, mutta ennen kaikkea joukkuetta ja seuraa. Tällä tasolla vanhempien velvoitteet kasvavat entisestään. Pelkkä kkk ei toimintaohjeena enää riitä. Edustusjoukkueen sujuva toiminta on yksi tärkeä tekijä menestyksen tavoittelussa. Kaikkien osapuolien panosta tarvitaan.

Edustusjoukkueessa pelaaminen on luonnollisesti vaativinta harjoittelun, arjen, sitoutumisen ja pelaamisen osalta. Treenejä on enemmän, ja kun hoitaa koulunkäynnin hyvin, muille harrastuksille jää vähemmän aikaa. Kovatempoiset treenit ja ottelut ovat luku sinänsä, mutta penkkikomennus - jota edustustasolla joskus tapahtuu - voi tuntua vieläkin kovemmalta.




Kun näitä kolmea joukkueurheilun tasoa vertaa harjoittelun osalta, erot ovat selvät. Haastajatasolla pelaaja määrittelee itse harjoittelumääränsä. Kilpatasolla pelaajan pitää olla mukana kaikessa joukkueen toiminnassa. Edustustasolla pelkkä harjoitusohjelman noudattaminen ei enää riitä, tällöin vaaditaan jo omaehtoista harjoittelua vapaa-ajalla. Kaikki pelaa -periaate sopii tähän malliin hyvin, kunhan vain jokainen löytää oman motivaationsa mukaisen joukkueen ja tasoryhmän.

Mitä korkeammalla tasolla pelataan, sitä suurempaa sitoutumista vaaditaan - sekä pelaajalta että hänen perheeltään. Ravinto- ja lepoasiat vaativat perheeltä suunnittelua, mutta kun joutuu aikatauluttamaan työnsä ja lomansa perheen nuoren urheilijan ehdoilla, ollaan isojen asioiden äärellä. Tällä hetkellä olen hyvin tyytyväinen siihen, että vain yhtä lapsistamme kiinnostaa tavoitteellinen kilpaurheilu :-)