tiistai 1. toukokuuta 2018

Lasten urheilusta 6

Vanhempien rooli lasten urheilussa

Lapsen liikuntaharrastuksessa - ja sen ylläpidossa - tärkeintä on vanhemman tuki ja myötäeläminen. Olen kirjoittanut aikaisemmin lapsen tai nuoren oman motivaation merkityksestä, mutta harrastuksen mahdollistaa - yleensä - vanhemmat. Tuki tarkoittaa monia asioista, esimerkkeinä kuskaaminen sekä harjoituksiin ja kilpailutapahtumiin ilmoittautuminen. Myötäelämiseen kuluu kyselyjä, kehuja ja monenlaisia keskusteluja.


Jos vanhemmat eivät ole kiinnostuneita lastensa harrastuksista, lapsi voi kokea tekemisensä turhaksi. Toki hyvä sisäinen motivaatio voi kantaa pitkällekin, mutta harvassa ovat ne perheet, jossa lapsi tai nuori on vain omalla panoksellaan jaksanut pitää aktiivisesti harrastusta yllä, saati tähdännyt ja edennyt urheilussa pidemmälle. Vanhemman esimerkin merkitysestä kirjoitan myöhemmin lisää.





Vanhemman tuen ja myötäelämisen taso ei ole helppo määriteltävä. Yksi junioriurheilun haittailmiöistä ovat kentän laidalla vähän liiankin innokkaasti toimintaan osallistuvat vanhemmat. Kannustaa saa kovastikin, mutta muiden haukkuminen, kiroilu ja vihainen reagointi ei kuulu junioritoimintaan, jos ei muuhunkaan urheiluun.


Toisessa ääripäässä ovat vanhemmat, jotka jättävät jälkikasvunsa harrastuksen kanssa yksin. Olipa lapsen urheilun taso mikä tahansa, mielekkään toiminnan ylläpitäminen vaatii suunnittelua ja suunnitelmallisuutta. Esimerkiksi tapahtumiin ilmoittautuminen on vanhempien vastuulla. Jos vanhemmat eivät tue riittävästi lasta harrastuksessaan, uupuvat sekä lapset että valmentajat.


Urheiluseurat ovat tiivistäneet urheilevan lapsen vanhemman roolin kolmeen sanaan: 'kuljeta, kannusta, kustanna'. Tähän lisäisin ainakin 'ruoki, pyykkää ja laita ajoissa nukkumaan'. Meillä 'kkk' toteutuu paljon helpommin, kuin muut arjen asettamat haasteet. Ehkä kaikkein haastavinta on ruoka, jota urheilevan nuoren pitäisi saada riittävästi, oikeanlaista ja oikeaan aikaan.

Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun puhelin soi ja toisessa päässä on treeneihin lähtevä juniori, eikä jääkaapissa ole valmista ruokaa. Välipalla selviää jonkin aikaa, mutta parin, kolmen tunnin fyysiseen rutistukseen tarvitaan kouluruoan lisäksi toinen lämmin ruoka. Puhumattakaan siitä, että - myöhäänkin loppuvien - treenien jälkeen energiavarastot pitäisi saada tankattua.


Lapsen oma motivaatio määrittelee sen, miten vakavasti ja millä tasolla hän urheilua harrastaa. Mutta tasosta ja motivaatiosta riippumatta lapset tarvitsevat aina saman määrän tukea harrastukseensa. Innokkainkin urheilija tarvitsee suunnitelmallisuuteen ja asioiden priorisointiin vanhemman apua.


Esimerkkinä koulu ja läksyt. Suomessa on melko epätodennäköistä saada urheilusta itselleen ammatti. Kouluun pitäisi panostaa riittävästi, vaikka haaveet - ja näytöt - urheilijan alulla olisivat miten kovat tahansa. On myös näyttöä siitä, että säännöllinen liikunta ja urheiluharrastus tukevat oppimista ja koulumenestystä.


Vaikka yksi perheemme lapsista harrastaa aikaa ja rahaa vievää kilpaurheilua, aikani ja kiinnostukseni on riitettävä myös muille lapsilleni. Tällä hetkellä teen töitä sen eteen, etteivät kaksi nuorimmaistamme muistele joskus lapsuuttaan niin, että isä ja isoveli olivat aina kahdestaan poissa.