Kurkistuksia 1

Isä kadonnutta aikaa etsimässä

Suren mutta myös kaipaan liian pitkää nuoruuttani. En ikää, en tapahtumia vaan aikaa. Vaimoni on valoni ja lapset elämäni, silti välillä närästää. Milloin viimeksi tapasin omia ystäviäni? Kuinka kauan on edellisen biisin synnystä? Olenko joskus laiskotellut hyvällä omalla tunnolla? Kaikkiin on sama vastaus: ennen perhettä! Työssä käyvä, vastuuntuntoinen ja läsnäoleva perheenisä? Vai selittelevä ja saamaton keski-ikäinen nuhjake.

Jos ei omaa omaa aikaa, onko silloin ajaton? Vaikka olen valheellisen muodikkaan ajattomuuteni kanssa yksin, tiedän, että samanlaisessa elämäntilanteessa olevia isiä riittää.

Kirjoitan perhe-elämästä ja erinäisistä arkihavainnoista, mutta myös työni herättämistä ajatuksista. Ja niitähän riittää, enemmän kuin aikaa niistä kirjoittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti